Kokemuksiani kryptovaluutoista vuonna 2020

Kokemuksiani kryptovaluutoista vuonna 2020

By Kirahvi Paita | Kryptoblogisuomeksi | 23 Jan 2021


Tässä kerron kokemuksiani kryptovaluutoista vuonna 2020.

Portfolioni kymmenkertaistui tänä vuonna!, ja suurin voittoni oli lähes 250%, syy portfolion kasvuun oli kuitenkin sijoitusten lisääminen erään airdropin & säästöjen lisäämisen kautta.

Tammikuu

Braven käyttäjämäärät kasvoivat & (muistaakseni) mainokset olivat jo tulleet sinne, niin katselin niitä.

Helmikuu

Hankin ensimmäiset Etherit (0.129).

Maaliskuu

Huomasin BTC:n hinnan tippuvan, en pelännyt sitä, sillä tiesin, että se korjautuu takaisin.

Sain 2.12 BAT tokenia tältä sivustolta lukemispalkkiota, ne olivat ensimmäiset itse hodlaamani BAT tokenit.

Huhtikuu

Sain Minereum-airdropin 2:teen Ethrerum osoitteeseeni, sen hinta oli yli 670 000 euroa.

Niiden lunastaminen maksaa, kuitenkin reilun summan Etheriä, niin en ole vielä kirjoitushetkelläkään 2021 tammikuussa 

lunastanut niitä.

Toukokuu

Aloitin hankkimaan säästöön kryptovaluuttoja 

Kesäkuu

Hommasin säästöön kryptovaluuttoja suhteellisen pienellä summalla, mitkä myöhemmin kasvoivat merkittäviksi 

säästöiksi portfoliooni.

Heinäkuu

Kuun lopussa 17.7.2020 kiinostuin Uniswapista, ja ostin sitä kautta 1.32 Ampleforthia 0.015 Etherillä. Se oli ensimmäinen 

Tokenswappini.

26.7.2020 Möin 4.34 Ampleforthia 10.5 DAI stablecoiniin.

Elokuu

Siirtelin DAI stablecoinia Ethereum osoitteesta toiseen, ja sain lisää BAT tokeneita tältä sivustolta. 

Syyskuu

19.9.2020 puolenpäivän aikoihin, huomasin Bitcoinkeskuksen videon Uniswap airdropista, kun kuulin, että sitä jaettiin

Uniswappia aiemmin käyttäneille huusin, että jes! jes! jes!. Sain 400 Uniswap tokenia airdroppina, ja hodlaan niistä

vähintään 40 mukavana muistona tapahtuneesta. 

Treidasin Uniswapissa Loppukuussa, joka päivä, kuitenkin tappiot meni yli 200euroon & Uniswap token treidauksista 

tuli "kädet vereen" eli kovia kurssipudotuksia, kuitenkin noin puolet säästyi & Uniswap tokeneissa olin voitolla 500

verrattuna muihin. Parhaillan hodlasin 409 Uniswap tokenia. 

Lokakuu

Harvensin treidausta, ja kirjoitushetkellä (2021 tammikuussa) treidaan noin 3 viikon välein. 

Ostin Brave & Bat tarroja 70BAT tokenilla. Se oli ensimmäinen oikeanmaailman ostokseni kryptoilla.

Marraskuu

Tutustuin Decentralandiin & tein sinne käyttäjän & ostin 2 erc721 -nfttokenia, eli lippiksen & Laamahattu nimen.

Käytin ostamiseen Mana tokenia.

Joulukuu

BTC:n kurssinousu & Etherinkurssi nousu harmittivat, kun en tajunnut käyttää Uniswap -tokeneita niiden hankkimiseen.

kuitenkin portfolioni teki ATH lukemat, ja kokonaisuuteen voin olla siksi tyytyväinen.

How do you rate this article?

0


Kirahvi Paita
Kirahvi Paita

Like to read crypto posts


Kryptoblogisuomeksi
Kryptoblogisuomeksi

olen suomalainen blogaaja. Huomautus En ole minkäänlainen sijoitusneuvoja, En jaa kirjoituksissani sijoitusvinkkejä Olet itse vastuussa sijotuksistasi! blogini kokemuksistani kryptovaluutoista. Tutustuin kryptovaluuttoihin aluksi netissä kun etsin videoita ,siitä miten voi ansaita rahaa netissä. löysin tunnetun kryptovaluutta-hakukoneen ja tein sinne sitten käyttäjän. Myöhemmin asensin kryptovaluutta-ohjelmia ,ja keräsin ilmapudotuksia netistä. tämän myötä olen joidenkin kryptovaluuttojen kova fani.

Publish0x

Send a $0.01 microtip in crypto to the author, and earn yourself as you read!

20% to author / 80% to me.
We pay the tips from our rewards pool.